Tuomas Hallivuo: The Love song of Penelope & Prufrock, Höyry-galleria 2.6.–29.6.2012

////Tuomas Hallivuo: The Love song of Penelope & Prufrock, Höyry-galleria 2.6.–29.6.2012

Tuomas Hallivuo: The Love song of Penelope & Prufrock, Höyry-galleria 2.6.–29.6.2012

Grafiikkaa Paula Hotin runojen pohjalta

On yleistä kuvataiteilijoille saada inspiraatioita musiikista, elokuvista tai kirjallisuudesta. Itselleni tekstin käyttäminen kuvissani on ollut aina luontevaa. Aiemmin sanat syntyivät kuvista, nyt kuvien lähtökohtana on valmis, toisen ihmisen kokemuksista kirjoitettu runo.

Jokainen ymmärtää kuvat ja tekstin omalla tavallaan. Minulle luetun tekstin ymmärtäminen on vaikeampaa mitä kuvien ymmärtäminen. Kun teksti muutetaan kuvaksi, kypsytetään taiteilijan päässä ja siirretään paperille, syntyy uusi maailma, joka on yhden ihmisen tulkinta runosta. Se voi olla väärä tai oikea, tunnelmaltaan erilainen tai samanlainen, pinnallinen tai syvällinen, mutta se kuitenkin on minun tulkintani.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tai kaksisataa sanaa kertoo enemmän kuin yksi kuva. Kirjoitetun tekstin muuttaminen kuvaksi on usein riisuttua, varsinkin elokuvissa. Kirjan teksti mielikuvissa on rikkaampaa kuin filmi, tai jos otamme elokuvasta yhden kuvan, pystyisi siitä kirjoittamaan tuhat sivuisen kirjan. Kaikki on suhteellista.

The Love song of Penelope & Prufrock näyttelyn teoksissa kuvaan joskus yhtä lausetta, joskus sivuseikkoja, joskus koko runoa. Olen yrittänyt välttää kuvittamista, ja pyrkinyt tekemään teoksia, jotka toimivat myös ilman runoa. Toisaalta irrotin tekstistä yksittäisiä lauseita, jotka sommittelin osaksi kuvaa.

Alussa oli sana, sana tuli kuvaksi, myöhemmin kuva tuli jälleen sanaksi.

– Tuomas Hallivuo

Hallivuon teosten henkilöt ja tilanteet kertovat minulle aina tiivistetyn, kehysten sisään puserretun tarinan, mutta samalla teosten hahmot jäävät katselun jälkeen elämään myös kehysten ulkopuolella, mielikuvituksessani. Tämän teossarjan runot ovat saaneet alkunsa oman matkani alusta vuosia sitten, ja prosessin päätti paluu Suomeen sekä yhteistyö Tuomas Hallivuon kanssa.

Eurooppalainen kirjallisuus on aina vaikuttanut kirjoittamiseeni, jossa varsinkin modernismin mestareiden sanat ovat sekoittuneet omieni kanssa kuvaamaan ympäröivää maailmaa ihmisineen ja maisemineen, kuten esimerkiksi näyttelyn nimikkoruno tai Iris Murdoch ja Carcassonne osoittavat.

Palattuani Jyväskylään reilu vuosi sitten yhteistyö Hallivuon kanssa lähti liikkeelle pikku hiljaa: hänen rokahtavat ja sarjakuvamaiset teoksensa sopivat mielestäni kuvaamaan runojani, joiden ”sound trackina” oli usein soinut tuulen lisäksi Maj Karman Buster Keaton. Mutta sanojeni pohjalta syntyneet Hallivuon kuvat koskettavat myös herkkyydellään, ja Hallivuon kuvitukset nostivat myös vanhempaa tuotantoani esiin aivan uudessa valossa. Kun olin nähnyt suurimman osan Hallivuon näyttelyä varten valmistamista töistä, halusin haastaa myös itseni, ja aloin sanoittaa Hallivuon varhaisempia teoksia, joista pari on esillä tässäkin näyttelyssä.

Prosessissa syntyi siten myös syklejä, joissa alussa oli sana, sana tuli kuvaksi, ja myöhemmin kuva tuli jälleen sanaksi.

– Paula Hotti